Yhdessä tekeminen on mukavaa

Yhdessä tekeminen on mukavaa

Paimennus

 9-12.4.15

Kehrän edistymiseen olen tosi tyytyväinen ajatellen mihin se syksyllä jäi. Varsinkin lampaiden paimentamisen edistymisestä olen todella  yllättynyt. Toki aina Kehrä on mielellään asettunut taakse työntämään ja jos Usva on matkassa se nousee jarruksi eteen. Aikaisemmin kehrä on lopettanut sen vähäisemmänkin työnteon jos Usva on matkassa. nyt se näköjään alkaa ottamaan yhä enenmmän vastuuta harteilleen. Eikä Usvan läsnäolo enää plokkaa sen tekemistä. Ainoa häiriö välillä on, kun meikäläinen unohtaa oman paikkansa ja alan käskyttämään liikaa. Laumanluku alkaa nyt näkymään vielä selkeämmin, koska Kehrä on alkanut tekemään töitä. Se on myös alkanut hakemaan erilaisia tapoja millä saa liikkeelle lampaat. Se omalla liikkeellään on alkanut painostamaan lampaita liikkumaan. Eikä ne oikeastaan kauheasti ryttyile sille. Porotkin liikkuu sille hyvin. Nyt alkaa näkymään pikkuhiljaa se sisäinen vahvuus, kun se alkaa samaan oman  itsevarmuutensa kohilleen. Nyt  jo lampaita käännettäessä näkyy hieman vauhtiakin Kehrän  siirtymisissä tasapainoon. Parasta tässä vielä on että se tekee sen  käskemättä. Viimeinen paimennus taippareitten jälkeen oli semmoinen taas sydäntä sulattava paimennus.Se ei höpöttele muuta, vaikka sen paimennus on ajoittain hyvinkin vähäeleistä. Vaikka se onkin väsynyt,  se ei lopeta töitä kesken. Silmät kiinni lumpsahteli tauolla kun lampaat söi pälviltä ruokaa ja talon koira Sora otti päävastuun lauman kasassa pysymisestä.Kehrä oli jo vähän väsynyt  (mie olin tilkuttanu melkein puoli tuntia ensin sille liikaa) vaikka se yksin toi koko ajan kaikki lampaat ja sitten lähettiin Minnan kanssa vielä pitemmälle kuljetukselle. Takaisin kun lähdettiin viemään lampaat, niin heti vain töihin. Mitä tästä opimma koirat kehittyy ja vahvistuu ja tekkee töitä siitäkin huolimatta joskus vaikka ohjaajat on ihan pöljiä.

Kehrä paimentaa poroja
https://www.youtube.com/watch?v=lXXvJtHdlcM

Kehrä ja muita kasvatteja  lampailla

https://www.youtube.com/watch?v=cidcIi80cj4


9-12.4.15
Huihai! Nyt on kyllä luvattoman pitkä aika edellisistä päivityksistä. Paimennuksia varsinkin on ollut jo useampia. Jotensakin Myrsky-pennun tuleminen  loppusyksystä on ollut aivan mainio ikä tottua laumapaineeseen ja myöskin oppia että sieltä tulee sitä painetta, jos menet liian lähelle. Raanumajoilla tuli todistettua, että hengailu on kannattanut. Yhytettiin aamutuimaan porotokka joka kulki tiensuuntaisesti ensin vasemmalla puolella ja sitten ylitti tien meidän edestä noin 50 metrin päästä ja jäivät oikealle puolelle metsikköön. Koirat olivat  tarkkaavaisia ja  seurasivat koko ajan missä lauma menee. Kehrä ja Usva olivat hihnassa ja Myrsky vapaana. Muutama   rauhoittava kielto  ja yksi lähemmäksi pyyntö riitti, kun meinasi kiihtyä liikaa. Sitten vain jatkettiin samaan suuntaan kuin porotkin. Kukaan koirista ei päästänyt sanaakaan. Tuijottelua aiheutti varsinkin porojen tien ylitys mikä oli aikamoista spurttailua. Silti koirat olivat hallinnassa Tytötkin vaikka olivat hihnassa olivat pienellä sanomisella hihnat löysänä ja lopulta kun vauhdikas  tienylitys vain jatkui alkoivat tytöt rauhoittelemaan poroja nuuskimalla maata ja kääntymällä sivuittain poroja nähden. Myrsky kulki koko ajan vähän minun edellä. Se selkeästi oli koko ajan kiinnostunut poroista. Jotain signaaleja ne onnistuivat antamaan poroille, koska siirtyilivät hyvin rauhalliseen tahtiiin alta pois, kun tultiin takaisin tietä pitkin porojen ohi. Tuli hyvä tunne että vaikka tuo pentu on aika vauhdikas ja jokseenkin itsepäinenkin voi siihen kuitenkin luottaa.

Harmittavasti poropaimennustaippari jäi välistä Kehrältä juoksujen takia. 

Samoin olen myös huomannut että vaikka Saajomannussa on leikkikavereita niin kesken leikkien sen pitää mennä monta kertaa tarkistammaan vapaana pihalla kulkevat vaatimet. Aijassa olevat hirvaat kun käytiin ruokkimassa ja hengailivat siellä kaikki koirat, niin siellä Myrskykin vain leikki.  

Hitsi täälläkin on näitä


Poroja vain tuli ja tuli lissää

Tässä vähän meinas innostua liikaa. Pelkkä rauhallinen käsky tulla lähemmäs riitti

Tien ylitys oli aika vauhdikas koirat jännittyivät  mutta olivat hiljaa jalopuksi alkoivat rauhoittelemaan poroja

Sinne se viimeinenkin meni 

Minä tässä mukamas kuljettelen <3


Takaisin tullessa päästiin jo näin lähelle poroja 

Muuten se on ihan täys hömelö. No niin näempä tuossa hirvasaidan portin ulkopuolella koiran  eikun spurtti hirvaiden kaulan alta portille kattomaan ketä siellä on. Hirvaatkaan ei onneksi kerenneet tajuta mitä tapahtui. Sitten pihalla peruutellaan autolla, niin eikun auton perän taakse haistelemaan totta se nyt meikäläistä väistää tuo auto :P Pyry on ilmeisesti periyttänyt oman tyhmänrohkeutensa ainakin tähän pentuun




13.3.15
 10.3  olin poropaimennusleirillä
Mukana oli Kehrä, Myrsky ja poikani koira Utuniityn Aapo.
Nyt on Kehrällä alkanut kehittyä kyky sietää laumapainetta ja se kykenee siihen vastaamaankin jo jonkin verran.  Hienosti se kuljetti lampaita ja sitä nyt ensimmäisiä kertoja pystyi käskyttämään hakemaan kaikki. Jarruna olemaan se ei oikein miellään ala etenkin, kun veto on kova navetan lähellä. Silloin paine käy liian kovaksi. Sivuille se kuitenkin nousee plokkaamaan ja kauempana välillä käy  edessäkin.  Kuitenkin se tekee nyt koko ajan töitä. Sen myös huomasi siitä, että se ei enää jaksanu loppuhengailuissa ruokinnan aikana leikkiä ollenkaan muiden kanssa. Se vain makoili kieppinä minun jaloksissa. Oli siis tosi väsynyt.  :D Poroilla se liikkui taas mukavan iloisella fiiliksellä ja omatoimisesti irtoaa ajoittain ihan mukavasti. Kuvista näkkee ilmeistä että se on ainakin  kiinnittyny poroihin. :D Sen verran vakavia ilmeitä sillä on kun porot on lähellä. Myrsky hengaili taas lampailla ja pysäytteli muutaman kerran. Kivasti se kuitenkin keskittyy olemaan lampaiden lähellä sen jälkeen, kun sen on saanut koirien kanssa leikkimisestä pois. Mitään käskyjä sille ei anneta vain ainoastaan rajoitetaan muiden kanssa leikkimistä. Aapolla kävi vain poroilla tällä kertaa jotta se joutuisi oppimaan laumanlukua poroilta. Tarkotuksella sen verran pitkään ja painostavia tilanteita, jotta se joutuisi tukeutumaan minuun. Että alkaisi tulemaan yhdessä tekemistä. Näki että lopussa alkoi jo pää vähän väsymään, mutta hienosti se kulki matkassa silti. Toki sitä joutui kehottamaan, mutta ei sillä missään vaiheessa ollu elettäkään, että lähtisi pois paikalta. Alkoi himmailemaan vain ja tuli lähemmäksi kun sitä käski. Käytiin myös Aapolla vaihtamassa porot eli vietiin  kirnuun ja siitä vielä pienempään aitaan ja sitten pikku aidasta ahtaasta tilasta piti käydä hakemasa uudet porot. Jännitti poikaa kovasti, mutta luotti minuun ja tuli mukaan. Sitten se seisoi vain aidan perällä sivuttain poroihin nähden,  eikä katsonukkaan poroihin ettei aiheuta konfliktia :D Käytävällä sitten oli vähän tiukka paikka, kun yksi poroista päätti ensin, että tulee meidän suuntaan eikä eteenpäin. Aapo oli minun takana  mamman suojissa, mutta nosti kuitenkin päätä ylös eikä se peruuttanut. Yhessä saatiin sitten rauhallisesti painostettua poro oikeaan suuntaan.  











11.3.15
Vähän jälkijunassa päivityksiä kun olen ollu kipeänä. Usva uusitussa poropaimennustaipumus testissä . Taipumusta ei varsinaisesti saatu katottua, koska koira oli liian hallinnassa. Lähtee kiertämään hetken käskystä, mutta ei varsinaisesti omatoimisesti ilmennä kiertämistaippumusta. Sitä minusta sillä ei ole ollukkaan koskaan, ennemminkin sillä on enemmän suoraviivainen lähestyminen ollu.
Koiran hallittavuus ja asenne: Hallinnassa ,rauhaalinen
Sosiaalisuus ihmistä kohtaan:Avoin, ysvtävällinen
Fyysinen soveltuvuus: Terve, soveltuva
Paimennustaipumusosio
Kiinnostus parttioon: Huomioiva, hieman epäröivä
Hallittavuus , kontakti ohjaajaan: Hallinnassa ,valpas (nimen omaan ohjaajaa kohtaan)
Asenne,olemus: Tasapainoinen ,valpas , rauhallinen
Paimennustyyli
Sopeuttaa voimankäyttöä parttiota kohtaan vähän
Pyrkii pitämään parttiota koossa: ei lainkaan
Työskentelee liikkumalla vähän
Haukkuu: vähän
Keskittyy tarkkailemaan parttiota:ei lainkaan
Kommentti koira on tottunut toimimaan käskyn alla kiertää käskystä, mutta vaikea arvioida ohjauksen takia.Yhden Ihmisen koira.
ja suullinen kommentti että se kiipeis vaikka puuhun jos mie sitä käskisin. :D
Usva on jo hyväksytty jo aikaisemmin, joten siksi sille ei annettu lopullista tuomiota 

Oma kommentti :Aivan arvattavissa oli tämä tulos, mutta halusin käydä sen pois alta. Suosittelen siis että mikäli koiralla harrastaa paljon ja vaatii siltä paljon tottelvaisuutta niin kannattee käydä siellä testissä mahdollisimman nuorena Meillä paljolti on  jouduttu tekemään töitä hallinnan kanssa ja aikaisemmin opetettu että rauha on jalan vieressä. Siitä on vaikea lähteä, kun siihen on kaavottunu. Toisaalta mie olen nähny mitä se on tehny nuorena maastossa poroille ja onneksi se kuitenkin toimii reippaammin lampailla

Usvan ja Kehrän ja Myrskyn kanssa pyöriskelemme paimentelemassa sekä lampaita että poroja ja Usva on harjoitellut paimentamista myös Hanhillakin.  Juuri nyt on alkanut poropaimennukset ja ensimmäiset leirit on jo käyty. Ensi viikonloppuna on Usvan poropaimennustaipumustesti muutoin miellä on leirejä 4 kpl tälle keväälle. Kesällä sitten lammaspaimennuksella jatketaan. Myös Kehrän olen ilmottanut huhtikuun paimennustapahtumaan taipumustestiin.  Myrsky toistaiseksi hengailee vain lampailla jo on hengailemassa porojen ruokinnassa tottuakseen paimennettaviin. Jonkin verran olen myös totuttanut sitä  sietämään ohjaajapainetta.



Viime leirillä Kehrän toiminta oli kaikille aika yllätys sillä vielä viime syksyisestä puskissa  lymyämisestä ja lampailta karkuun menijästä olikin kehittynyt iloisesti työskentelevä jo hyvin porojen laumapainetta sietävä vahvalla kiertämistaipumuksella oleva paimen. Niin vain oli pää kehittynyt talvikuukausien aikana.














Usvan asenne laumaa kohtaan on nyt oikeanlainen eikä se enää ärjy poroille. Vielä  se vaatii vahvistusta parempaan irtoamiseen. Kykenee kuitenkin painostamaan jähmeätkin porot liikkeelle. Toiminta on kuitenkin hallittua eikä se enää räjähdä painetta poroilta saatuaankaan.


                       Kuvassa taaempana apuna Usvan pentu P. Arvoitus
                                       

Myrskyn ensimmäinen lampaiden kuljetuksessa mukana oleva hengailu oli  myös aika yllätys sillä pikkuherra päätti itsenäisesti hakea vauhdilla pihalle tieltä karkaavat lampaat ja toi ne sitten takaisin minulle ääntäkään se ei päästänyt ja kierti lampaiden sivusta niiden eteen. Myöhemmin se herkästi hyökkäili lampaiden eteen jos tuntuivat olevan lähtötelineissä. Mikä vielä yllättävämpää niin lampaat eivät olleet siitä millänsäkkään se sai ihan lähellä puikkelehtia ja silti se sai pidettyä jarruna lampaat kasassa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti