Yhdessä tekeminen on mukavaa

Yhdessä tekeminen on mukavaa

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Esineitä, tuomista, jälki

Hiphei! Eka minijälki (ei tuota sulaa maata ole vielä kauheasti) Usvalle tehty kahdella esineellä. Esineet nousi ensimmäiseksi kerraksi hyvin. Matka ihan liian lyhyt ei kerenny tasottua vire ennen seuraavaa esinettä ja toisen esineen nosto meni vähän ylikierroksilla sähläämiseksi, mutta esineet on nyt sille tärkeitä. Esineet oli limppapullon korkki ja lumella (kovalla kelkkajäljellä) valkoinen lääkepurkin korkki.

Ehkä sittenkin  yritetään sitä pelastusjäljen peruskoetta saaha läpi tänä kesänä. Itse jälki meni vauhdilla aivan jalanjälkien päällä ei ruokaa jäljellä ainoastaan esineistä palkkio.

Myrsky osaa jo tuoda erilaisia esineitä lattialta minulle käteen asti. Suuhun tarttuu niin  isot muovikupit, pehmolelut kuin metallisetkin esineet. Nyt rauhallisen hitaalla tahdilla opetellaan malttia ja pitämistä ennen luovutusta. Tuo touhutoope tuntuu oppivan toosi nopeasti, kun sillä ei ole ongelmia pitää esineitä suussaan. Kolme harjoitusta ja se ymmärtää tuo käskyn. Ei jumeta jos tipauttaa maahan vaan nostaa heti käskystä uudestaan. Se ei hevillä kyllästy. Kesän aikana yhdistetään esineisiin vielä etsi käsky. Nyt on taas niin erilainen treenattava, että täytyy kieli keskellä miettiä ettei vaadi Myrskyltä liikoja. 
Niin ja ekat haukutkin ropsahti Myrskyltä ihan vahingossa maalimiehelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti